7 days challenge, Osa 4: Animal nails

Vihdoinkin sain postattua haasteen neljännen osan, eli eläinkynnet!
Eläin/eläinkuvio josta inspiroiduin oli seepra:
Tahdoin kokeilla ensimmäistä kertaa seeprakuvion tekoa kynsille käsin.
Leopardikuvion kokeilu on pyörinyt myös mielessä jonkin aikaa.
 Rakastin näiden tekoa, sopivan helppotekoiset esimerkiksi aloittelijoille ja strasseja on aina kiva asetella. :) Toivat vähän enemmän hohdokkuutta näihin kynsiin.
Vinkiksi voin sanoa sen, että ennenkuin koittaa jotain vähänkin arveluttavan kuvion tekoa kynsille, kannattaa ensin kokeilla lakata se paperille.
Lakkaukset ovat mielestäni ihan kivat, tosin tuo toinen puolisko näyttää kovin karulta.
Pitäisi varmaan käyttää jotakin ranskislakkaa?
Olin jo alkamassa kirjoittamaan luetteloa käyttämistäni lakoista, kunnes tajusin että hetkinen, enhän käyttänyt muista kuin Kissin valkoista- ja mustaa Nail Art-kynää. :D Koristeina toimivat ihan vain kirkkaat strassit.
 
Seuraavalla kerralla vuorossa ovat oudot kynnet! :D

2 kommenttia:

  1. Noihin olisi myös sopinut, että olisit lakannut valkoisella koko kynnet sitten tehnyt toisen puolen seepraviiruista mustalla ja toisen jollain muulla värillä ja sitten keskelle laittanut strasseja, mutta hienot kynnet ovat silti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Ja niin, näistä ois saanu vaikka minkänäkösiä variaatioita. :)

      Poista