Otsikko jo kertookin näiden kynsien syyn; tahdoin testata käyttämätöntä kultaista koristeluteippirullaani. Tilasin sen joskus kauan sitten netistä, mutta sitten se jäikin jostain syystä laatikon pohjalle lojumaan.
Eilen kuitenkin päätin tehdä sillä ristikkokuviot joka kynteen.
Idean itsessään nappasin kynsikirjastani, mutta siinä niihin oltiin käytetty kahta eri väriä ja ne olivat muutenkin ihan erilaiset.
Alle harkitsin ensin tummanpunaista, mutta lopulta päädyin mustaan Rimmelin lakkaan, joka on nimeltään Black Out.
Oli vähän näpertelyä noiden teippien kanssa ja aikaa kului roimasti, mutta koska lojuin vain kipeänä kotona niin sehän ei haitannut.
Sain väkerrettyä ristikot toiseenkin käteen, ja niistä tuli vieläpä julkaisukelpoiset. ;D
Näitä oli hauska tehdä ja ainakin itse tykkäsin lopputuloksesta.
Harmi vain etteivät teipit pysyneet kauhean hyvin ja jouduin ottamaan koko lakkaukset heti samana iltana pois. :(
Kohta tulee 100 lukijaa täyteen, saa ehdottaa jotain erikoispostausta tai tutoriaalia! :)
Aivan ihania kynsiä! :) Kuvat voisi olla suurempia niin sais selvää paremmin c: Tee joku video jossa näytät miten teet jotkut kynnet?
VastaaPoistaKiitoksia! :) Ohoh olin laittanutkin ne väärän kokoisiksi tähän postaukseen. :D Tuon suuremmaksi en niitä saa ilman että ne menevät rajojen yli.
PoistaKiitos ehdotuksesta, en vain omista kovin hyvää videokameraa.
aivan ihania kynsiä teet! :3 niin tarkaa jälkeä, osaisinpa minäkin..:D no harjoittelemallahan sen aina oppii, mutta siis asiasta kukkaruukuun,IHANA blogi! ♥
VastaaPoistaihania kynsiä !!! ♥ kumpa mäki jaksaisin alkaa taas joskus väsäilemää konadeilla jotai. :---D
VastaaPoistaKiitos! :) Siitä vaan tekemään! ;)
PoistaHauskalta näyttävät; tykkään varsinkin tuosta viimeisestä kuvasta! :)
VastaaPoistaKatsoin myös kynsigallerian ja teet ihania kynsiä!
VastaaPoista• essii-matilda.blogspot.fi
Teet ihania kynsiä :) Ja siisti ulkoasu!
VastaaPoista>>lasientakaa.blogspot.com
Kiitus :)
PoistaSä teet aivan ihania kynsiä! Liityn lukijaks! (:
VastaaPoista• http://elluelluu.blogspot.fi/
Onpa hienot kynnet tässä postauksessa ja bannerissa kans! Ite en osaa ollenkaan eikä oo kärsivällisyyttä lainkaan tehä mitään erikoisempaa, nii ainaki mä arvostan paljon semmosia jotka jaksaa!
VastaaPoistakommentti kommentista!
http://s-s-leaveoutalltherest.blogspot.fi/
noi kynnet on vaa nii ihanat :3 ite en jaksais näpertää jotaki noi tarkkaa :D ♥
VastaaPoistaSairaan hienot kynnet!♥ Joskus toivon et mullakin olis tommoset perfect kynnet :/
VastaaPoistaIhanat kyynet :) Oot hyvä tekee kynsiin kaikkii juttuja, kun minä taas en osaa. :D
VastaaPoistaKiitti :) osaisit jos harjoittelisit ;)
PoistaOot aivan mahtava tekee kynsiä :)
VastaaPoista