Kultaiset ristikot

 Sori, postausväli pääsi vähän kasvamaan kokeiden, laiskuuden , harrastuksen, yms. kiireiden takia.
Mutta, päätin tulla nyt esittelemään tämänhetkiset kynteni.

 

Idea näihin lähti vain jostain kumman päähänpistosta keskellä yötä (silloin tulee aina kaikki ideat :D), ja seuraavana päivänä päätin nämä toteuttaa.
Aloitin lakkaamalla kynnet kokonaan beigen värisellä lakalla, sitten painoin ristikkoleimat päälle.
Alkuperäisestä suunitelmastani poiketen päätin tehdä ne kultaisella leimauslakalla, enkä mustalla. Nyt jälkeenpäin ajateltuna se musta olisi saattanut jopa olla parempi vaihtoehto, kultainen erottuu vähän huonosti beigen päältä.
 Sen jälkeen lakkasin mustat viivat sivuille. Käytin teippejä apuna tehdessäni viivoja, mutta ei niistä ollut apua juuri nimeksikään. Ne pikemminkin hankaloittivat hommaa, uskon että olisin saanut käsin suorempia linjoja.
Kun musta lakka ei vielä ollut ehtinyt kuivua, siroittelin kultaista irtoglitteriä päälle. Kuvien ottovaiheessa sitä tosin oli jo ehtinyt aikalailla varista pois.


Lakat joita käytin olivat:

Wild Mild: Office Chic
Rimmel: Black Out
Konadin kultainen leimauslakka 

Mutta eipä tässä muuta. En ole näihin kovin tyytyväinen, mutta olkoot. Ensi kerralla sitten kenties vähän talvisempia kynsiä luvassa? :)

13 kommenttia:

  1. uskomattoman hienot!
    kun mää en osaa laittaa ihan normaalia kynsilakkaakaan niin ettei sitä menisi iholle :D
    olen säälittävä mutta sun blogi on aivan ihana ! :)

    VastaaPoista
  2. Vitsit ku itelläki olis noi pitkät ihanat kynnet jota voisin lakata :c Mut ihana blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nää mun mielestä kovin pitkät oo... :D mutta kiitos! :)

      Poista
  3. OI ihana tää postaus ja koko blogi. Taidan liittyy :3

    VastaaPoista
  4. Ihanat kynnet. Melkein löytyy kaikki nuo lakatkin, että voi kokeilla lakkausta itekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja tätä väriyhdistelmää voi toki muokata vaikka minkälaiseksi.

      Poista
  5. Hienot kynnet! :) Ja kiva blogi! :)

    http://ronskubonsku.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. selailin sun blogia, tosi ihania kynsiä osaat lakkailla! :3 Muutenkin blogin ulkoasu on ihana! ♥

    VastaaPoista
  7. Oot tosi taitava lakkaan kynsiä!! Ite oisin tyytyväinen jos saisin ees koristelu lakalla tehtyä suoria viivoja jotka ei osu ihoon :D Mut tosi hyvä blogi!!

    http://itstimeformagic.blogspot.fi/

    VastaaPoista